It'll be summer in Dallas before you realize.

Näihin tämän päiväisiin kuviin kiteytyy asioita, joista pidän ja jotka ehkä olivat peräti siksi kuvan ottamisen arvoisia.

syreenit (harmi että eivät ole vielä keksineet miten hajun saisi tallennettua kuvaan, mutta kai te muistatte miltä syreenit tuoksuvat. minä ainakin)
punatiilitalot
ja lähes kaikki talot 1800- ja 1900-luvun alkupuolelta.
aitojen raoista tiirailu.
kesä!
se, että kaupan pakastealtaasta löytää jotain nostalgista kuten murueskimon ja että se oli vielä todella hyvää (luulin, että nämä olisivat jo muinaishistoriaa, vaikka enpä irtojäätelöitä usein raaskikaan ostella kun lähes samalla hinnalla saa litran mutta kyllä nyt kesällä on enemmän oikeutettu).

pidän myös tämän viikon Hyvät ja huonot uutiset-jaksosta. Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö ovat ihan parhaita kyllä aina ja ohjelma muutenkin, en tv:stä paljon muuta katsokaan, eli kohta vielä vähemmän kun jää kesätauolle. höhh.

ja pidän todella todella kovasti:
kovasti vaikuttaisi nyt siltä, että tämä on levyltä, joka olisi The Nationalin toiseksi paras tai paras levy? edellisen levyn suhteen ei tullut ihan tälläistä kutkuttavaa oloa ja monikaan biisi ei ole vieläkään muuttunut paremmaksi, mutta nämä kappaleet taitavat vain kehittyä suuremmiksi, paremmiksi. ei vaikea levy kuitenkaan. juuri sellainen sopiva vain.

Kymmenen asiaa.

Satunnaisia asioita minusta. Kuvituksena kuvia puutarhasta viime viikonlopulta. 

01.  Rakastan kirjoja. Rakastan, että on olemassa sellainen yksinkertainen, mutta niin uskomaton asia. Ja, että sellaisia on miljoonia. Mutta viime aikoina en ole osannut täysin keskittyä niihin, ja se vähän raastaa mieltä. Pitäisi ryhdistäytyä, sillä haluaisin lukea niin monta kirjaa, mitä maailmassa on tällä hetkellä ja tulee olemaan, ennen kuin kuolen.

02. Inhoan aika paljon omien virallisempien asioiden hoitamista puhelimella höpöttäen. Inhoan päivystää puhelinta ja olla valmiustilassa. Ja joskus ne puhelut ovat niin vaivaannuttavia ja joskus ei saa toisen äänestäkään selvää ja pitää olla oikeassa paikassa ja pitää olla oikea hetki. Aina voi soittaa takaisin, mutta en siitäkään pidä niin paljon. Nykyään on aika simppeliä hoitaa asioita sähköpostilla ja saa asioita mustana valkoisella. Tavallaan pidän kyllä siitä, että on jotain perinteistä ja vaivaudutaan soittamaan silloin kun ei oikeastaan olisi edes mikään pakko. Kaikki kun tuntuu nykyään olevan netin välityksellä.  Ja kaverit saa soittaa - sitä ei tarvitse kummankaan osapuolen pelätä! Ja kyllä töissäkin voin kuvitella puhelimessa asioivani, mutta puhelinkauppiasta minusta ei saisi.

03. Mut voi saada pienellä hyvälle mielelle. Osaan riemuita välillä esimerkiksi siitä,kun joku on ripustanut ulos narulle pyykkiä, kun bongaan kirsikkapuita kodin läheltä, kun olen ottanut joskus vuonna 1903 omasta mielestä hienon kuvan ja löydän sen arkistoista, kun bongaan leppäkertun, kun tv-ohjelmassa soi yllättäen lempibändin laulu ja tunnistan sen, kun joku on kirjoittanut hienon lauseen, kun toinen blogini on mainittu jossain yhteydessä ja saan yhteydenottoja sen tiimoilta, kun koira kierii maassa, kun näen kotikaupungin uusin silmin ja voin lähes huudahtaa ilmoille niinä hetkinä "Ihana kaupunki!", kun näen mummomaisen mummon tai tyylikkään papan.

04. Kävin joskus sokkotapaamisilla paljonkin, enkä kokenut sitä yhtään erikoisena asiana. Näin kaikenlaisia ihmisiä. Oli tapaamisia, jotka eivät onnistuneet juuri mitenkään mutta oli myös hyviä tapaamisia. Se oli tietynlaista avoimuutta ja heittäymistä. Oli kiva nähdä sellaisia ihmisiä, joista tiesikin jotain. Näin jälkeenpäin on hauskaa muistella täällä mielikuvakiikkustuolissani. Kun en siis ole enää aikoihin käynyt.

05. Kävin reilimatkalla vuonna 2007! Noin puolet matkasta matkustin yksinäni ja jännää, että selvisin kotiinkin asti. Eihän silloin ollut mitään älypuhelinta ja navigaattoria ja suuntavaisto välillä ihan surkea. Ja seikkailinkin jonkin verran päästäkseni Berliinin lentokentälle. Mutta eihän matkalla tärkeintä olekaan päämäärä vaan se seikkailu ja haahuileminen.

06. Inhoan stand uppia, jossa stand up-artisti kyselee vain yleisöltä suurimmaksi osaksi ja vie huomion pois itsestään ja esittää samoja kliseitä esimerkiksi savolaisuudesta (perhana, sitä on tultu kuuntelemaan, ei yleisöä ja mukahauskoja asioita yleisöstä). Inhoan greippiä sellaisenaan. Inhoan eines-mikroruokia (paitsi pinaattilettuja ja joitakin pakasteita). Inhoan puhelinsoittoja tuntemattomista numeroista. Inhoan niitä festarikrääsiä ja tavallaan ihmisiä, jotka niitä käyttävät - festarimieli syntyy muista asioista ja vaikka festarimieli on kuinka huipussa, niin sellaisten käyttämisestä se mieli apeaksi menisikin. Inhoan, jos sanon "moi" ja siihen ei reagoida. Inhoan sitä, että joskus mulla on liikaa aikaa ajatella kaikkea turhaa ja sellaista, mikä tekee mielen apeaksi.

07. Mussa on kaksi puolta - luova ja tunteisiin hukkuva runosielu, mutta se, joka haluaa tehdä jotain käytännönläheistä ja olla maan pinnalla ja miettiä. Ristiriitaisuuteni sekoittaa välillä mieltäni. Ja sen vuoksi voisin opiskella kahta ihan erilaista alaakin, ja olen niin tehnytkin. Mielestäni kumpikaan ei ole pois toisesta! Kai sitä voi olla kumpaakin, eikä aina vain jokotai! Oletko lintu tai kala, no piru vie, olen kumpaakin! Olen kaikki maailman eläimet, mielentilanteesta tai asiasta riippuen!

08. Pidän kaikista vuodenajoista..tai rakastan! Ja useimpia säätiloja. Kaikissa vuodenajoissa on jotain superihanaa. Ainoa asia mistä en pidä, on loska. Muuten rakastan hellettä ja rakastan pakkasta.  Rakastan kaatosadetta ja ukkosta. Rakastan ruskaa. Rakastan marraskuun pimeyttä, lehdettömyyttä, karuutta. Rakastan luminietoksia ja lumessa kahlaamistakin joskus. Lumipyrykin on ihanaa, paitsi joulun ajomatka lähinnä karmaisi. Vihaan loskaa, sen rumuutta ja siinä tarpomista. Sitä oli onneksi tänä talvena/keväänä todella vähän.

09. En omista ajokorttia ja tunnen olevani sen suhteen vähemmistöä.  Tietyssä mielessä ajokortti olisi hyödyllinen (joissakin kuvausjutuissa ainakin lisäetu), mutta toisaalta pitäisi olla myös auto. Ja toisaalta en haluaisi autoa. Asun mieluummin kävelymatkan päässä paikoista ja julkisista. Joskus se auto ja ajokortti voisi tuoda riippumattomuutta ja mahdollistaisi eräitä asioita. Mutta en haluaisi kuitenkaan ikinä olla sellainen laiskaperse, joka ajelisi joka paikkaan laiskaperseyden takia (liikkeen edestä jos ei löydy paikkaa niin jo menisi päivä pilalle!!3883), eikä osaisi kävellä. Vihaan myös välillä ihan hirveästi autoilukulttuuria ja mun mielestä keskusta muuttuisi paremmaksi, jos siellä olisi autoja monta tuhatta vähemmän.  Niin monta vähemmän, että erotus tekisi nollan. Olen aika vihreä mieleltäni. Hyvä mun on tässä tällä kerskuakin, kun ei ole sitä korttia eikä autoa.

10. Vierastan hyvin paljon piikkikorkokenkiä ja vastaavanlaisia. Olen enemmän ballerina-/herrainkenkä-/tennarityttö! Tulen varmaan aina olemaan. Supernaisellinen tyyli ei ole mua varten, tyttömäisyys ja pieni androgiiniys kylläkin.

Teidän kymmenen satunnaista asiaa? 

Serve yourself.

Kävimme tässä yhtenä iltana pizzalla eräässä kuppilassa/ravintolassa. Ravintolaksi en ehkä tohtisi sanoa, koska meininki taitaa sielä pyöriä enemmän juomien parissa. Ja asiakaspalvelukokemuksen vuoksi. Ravintola-titteliä ei täysin ansaitse, vaikka kattavat ruokalistat olikin.

Istahdimme pöytään. Jäimme odottamaan tarjoilijaa. Terassi notkui porukkaa, sisällä hiljaista. Hetken kuluttua tarjoilija saapuikin ja kysyi tulimmeko syömään. Kyllä tulimme. Hän osoitti noin 100 metrin päähän ja sanoi, että sieltä voi hakea listat ja sitten tulla tiskiltä, hieman kauempaa, tilaamaan. Vielä en ajatellut mitään, koska tiesin mitä tilata, niin tein tilauksen suoraan siinä hetkessä.

Odotellessa aika oli kuitenkin pitkä ja tuli tosiaan vähän mietittyä, että mitäs hitsiä tässä tapahtui. Olemme sanoneet tulleemme syömään, mutta tarjoilija ei voi tuoda meille listoja vaan osoittaa selkänsä taakse. Ehkäpä sekoitin vähän pasmoja tehdessäni siinä tilauksen. Aika kului ja huomasin kuinka viereisissä pöydissä ihmiset käyvät hakemassa itse ruoka-annoksensa tiskiltä. Totta kai epäilykset heräsivät.... pitääkö ruokakin hakea itse. (Mutta mistä sen tietää koska se on valmis!) No, koska aikaa kului, niin tuli käytyä kysymässä, mutta ei kuulemma tarvinnut. Ehkä olivat henkilökunta ruokailemassa perheineen. Ruoka saapui, tarjoilija oli ihan ystävällinen, ja oli kyllä huippuhyvää pizzaa, mmm. Ärsytys vähän kompensoitui. 

En koe olevani erityisen kärsimätön ja valittava asiakas - ei tullut palautetta annettua, mutta eipä sitä tullut kysyttyä. Syömisen jälkeen tuli livahdettua pois, onneksi niin, ei olisi edes huvittanut sen koommin kohdata heistä ketään. Huom. tilaus oli jo maksettu sentään. Kuitenkin oletan tiettyjen asioiden olevan kohdillaan ulkona syömisessä ja mielestäni itsepalvelukulttuuri sopii vain muutamiin paikkoihin kuten Pizza Raxiin. Ns. tarjoililija osoittamassa muutaman metrin päähän ruokalistoihin huvittaa ja ärsyttää! Jonkin ajan päästä viereiseen pöytään tuli pari nuorta ja asiallista naista. Toistui sama: "Tulitteko syömään?", "Kyllä", "Hakekaa listat tuolta ja tulkaa tiskiltä tilaamaan.". Onko tämä tosiaan henkilökunnan ohjeistus? Millä logiikalla pomo ohjeistaisi näin? Pari naista hakivat listat, mutta nähdäkseni häipyivät paikan päältä... Näin ollen en varsinaisesti ottanut asiasta itseeni ja kritiikkini koskee yleisesti tätä ns. palvelua. Tehtäisiinkö tämä sama myös vähän iäkkäämmille ihmisille? Ei tämä tarjoilija muuten mitenkään keljun oloinen ollut.

Lähes yhtä huono tai huonompi kokemus on Wrong Noodle Bar. "Ravintola" on melko kompaktin kokoinen, mutta ruuan tilattua tarjottimellensa saa ruman vekottimen. Kun ruoka on valmis, niin asiakaspalvelija painaa jossain nappia ja laite pärisee - lautanen on valmis noudettavaksi tiskiltä. Meidän tapauksessa noin 5 metrin päästä. Ja paikka oli kyllä melko hiljainen.....Pikaruokapaikoissakin monesti tuodaan noutoruoka pöytään asti! Siinäpä sitten kuuman ja täyden lautasen kanssa tasapainottelin pöydälle. En muuten ikimaailmassa haluaisi olla tarjoilija. Mulle tapahtuisi vahinkoja liikaa. Mutta eivätpä ilmeisesti tämän ravintolan työtekijätkään (tai eivät saa olla...), ehkäpä haen sinne töihin! (..tiedän vain, että hävettäisi niin paljon, että konsepti määräisi asiakaspalveluttomuuden, joten enpä kuitenkaan).

Välillä vähän kyseenalaistaa ulkonasyömisen, kun joskus jopa tekee itse parempaa ruokaa ja se ruuan laittaminen on ihan kivaakin. No niin, on niitä hyviäkin kokemuksia, ja nämäkin ruuat olivat siis hyviä, mietinpä vaan, että melkoiseksi itsepalveluksi on mennyt jo niin monessa paikassa, että ei yhtään huvita, että vielä ei-pikaruokapaikoissa (ruokakin yli 10 euroa/annos) kehoitetaan palvelemaan itse itseään. En ala! Toisaalta voisin hyvin antaa palautteen suoraan ravintolaan, mutta koska en tunne oloani täysin loukatuksi enkä hyvitystä vaadi, niin annan olla. Mun ei ole mikään pakko mennä sinne enää toiste, sillä kyllä tämä kaupunki ravintoloita notkuu. En koe kostuvani palautteen annosta mitään. Ajattelen vain, että kyllä tiettyjen asioiden pitäisi toimia ilman palautetta ja jos ei, niin äänestän jaloillani. :) En vaadi superhyvää asiakaspalvelua, ihan vaan sellaista normaalia, ja nämä olivat sen verran epänormaaleja tapauksia, että eivät todellakaan erotu edukseen. Vai mitäs?

Lemmikkejä rommipullossa.

Ehkä tälläinen visio oli mulla mielessä, kun päätin että joskus keväällä ostetun karibialaisen rommipullon voisi säästää. Vähän liiankin söpöt kadun varrelta poimitut lemmikit (joita tuntuu kasvavan vähän joka paikassa) ja rommipullo muodostavat juuri hyvän kontrastiparin.

Sour sweet days.

01.- 02. Kylpylässä, äidin kanssa.
03. Äiti kävi kotonakin ja tarjosin halloumi-salaattia. Joimme myös tuliais-Cavaa.
04. Matkalla puutarhaan. Myöhemmin riitelimme. Itkettää ja naurettaa.
05. Koirakin arvostaa The Nationalia.
06. Huivi-kokeilu. Ei mennyt ihan nappiin tällä kerralla, koska sitä teki mieli repiä pois, mutta pääasia että näytti söpöltä.
07. Pussi-lonkerolla järven rannalla sunnuntai-iltana pyöräretkeilyn lomassa.
08. Sama reissu, mutta puistossa, jossa pyöri itikoita.
09. En useinkaan tajua, että aamupala on itsekseenkin kivempi syödä kun laittaa monipuolisen aamupalan valmiiksi katettuna. Ei tarvitse nousta edes pöydästä kuin santsaamaan kahvia jossain vaiheessa.
10. Eilen kokeilin erästä versiota Eeva Kolun parsa-pyttipannusta. Makkara kasvismakkaraa, oli ok!
11. Ostin eilen kirpputorilta ihan hienon ja vähän elämääkin nähneen laukun! Jes, tuli tarpeeseen. Ennestään kun vain jättisuuria laukkuja ja pieniä laukkuja.  Paita American Apparelin. Maksoin siitä vähän merkkilisää, koska ovathan ne vähän H&M:ää hintavia ja tälläinen paita myös osana hyvää vaatehuonetta. Koiraa taas kiinnosti... Eräästä nahkalaukusta se sai hepulin taannoin tosin, mutta näihin suhtautui tyynemmin.

Viime yönä näin unta, että istuin Ville Ahosen ja jonkun toisen kanssa samassa pöydässä. Taisi olla muun suomalaisen hyvän bändin edustaja se toinen. Heillä oli alkamassa samaan aikaan keikat ja ihmeteltiin sitä ja uutta säädöstä, jonka mukaan keikkojen pitää loppua johonkin tiettyyn aikaan mennessä. Olisin mennyt katsomaan Minä ja Ville Ahosta ja olisikin voinut uni jatkua vielä sen verran, että olisin nähnyt.

Kahdeksas toukokuuta.

Tälläisenä päivänä on hyvä syy heittää helvetin farkut syrjään ja laittaa ylle ohuet sukkahousut (vaikka ilmankin pärjäisi) mekon lisäksi. Unohtaa myös hetkeksi matikka, jonka pariin on kyllä palattava muutaman päivän sisällä. Ottaa epäsuorasti aurinkoa.  Saada 1/3 33 senttilitran tölkistä. Olla onnellinen siitä, että vaikka ei ole jotain, niin on kuitenkin aika paljon. Niinkuin esimerkiksi suloinen mutta vähän uhmaikäinen koira jolle myös jotkut vastaantulevat hihkuvat keskenään (ihan niinkuin minä tein ennen kuin minulla oli koira) ja että on päämääriä mutta on silti katkeransuloisessa sumussa. Ja että ylihuomenna näen rakkaan ihmisen, jonka näkemisestä on nyt  6 + 31 + 28 + 30 + 8 päivää (=103 päivää). Tälläiseen laskusuoritukseen minäkin pystyn. Voisin laskea myös päiviä lokakuun viimeiseen - olen onnellinen siitäkin. 

Wanha helmitaulu.

Kävin eilen kirpputorilla ja ostin sieltä wanhan (hintalapussa luki näin) helmitaulun, jossa on ihanat puukehykset ja puukiekot.  Tälläinen on niin paljon hienompi kuin sellainen muovinen värikäs helmitaulu.  Taulun voisi laittaa jossain vaiheessa mahdollisesti seinälle, nyt se makaa ikkunalaudalla.

Merihenkinen raitahame löytyi myös, kahdella eurolla.