Vuoden ensimmäiset kirjat.

Kun sain luettua omistamani kirjan (John Dos Passos: Suurkaupungin yössä), olin tavallaan huojentunut. Olin lukenut niin hitaasti, että edellisestä kirjastoreissustakin oli jo vierähtänyt aikaa. Siitä ei ole pitkä aika kun löysin läheltä pienen ja sympaattisen kirjaston. Se on kompaktin kokoinen. Siellä ei ole paljon kirjoja, mutta riittävästi. Ja hyviä kirjoja. Siellä voi käydä jokaiset kirjaimet läpi kirja kirjalta vaikka, koska se on kivaa ja koska sillä tavalla päädyn helposti valintoihini. En välttämättä etsi mitään tiettyä, vaan otan intuition mukaan ja vähän kansitekstienkin ja pienen selailun perusteella. On hurjan kivaa ylipäätänsä nähdä mitä kirjoja on olemassa ja mitä lukea mahdollisesti tulevaisuudessa. Yllä olevat kirjaset lähtivät viime viikolla matkaani mukaan. 

Aloitin Jonathan Franzenin uudehkosta essee-tyyppisestä kirjasta, eli romaanista ei ole kyse. En ole aiemmin lukenut Franzenia, mutta nyt yhtäkkiä luen herran monen sivun sepustuksia esimerkiksi lintujenmetsästyksessä Maltassa ja Kyproksella. En ole ikinä ollut erityinen lintuihminenkään, enkä edelleenkään aio lintukuvaajaksi, mutta Franzen on asiantuntija ja mulle tulee surku ja viha poloisten lintujen puolesta, joita ei saisi metsästää mutta joita ihmiset ahneuksissaan metsästävät salakavalin keinoin. On virkistävää lukea muutakin kuin fiktiota sanomalehtien ja uutistulvien ohella. On kirja monista muistakin aiheista kuten teknologian kehittymisestä ja Facebookin tykkää-painikkeesta. Siitä kuinka tykkää-nappula on vaan kaikinpuolin helppo. Mulla oli pitkä tauko Facebookista ja nyt kun olen kokeillut pientä paluuta, niin en ole vieläkään täysin päässyt mukaan ja monesti koenkin Facebookissa olevani jollain tavalla yksinäinen. Ehkä se on se, että haluan enimmäkseen kertoa siellä muustakin kuin leivoin pullaa tms. ja jos kerron jostain isosta, eikä se vastakaikua.... siellä on niin paljon helpompi painaa tykätä-nappulaa, kun joku kertoo pienestä kivasta. Eihän siellä edes ole epätykkää-nappulaa. Ilokseni olen kyllä saanut todeta, että ihmiset kirjoittaa rankempiakin juttuja ja tunteella ja niitä kommentoidaan joskus ihan ryöpyksi asti. Pois vaan kaikki tykkää-nappulat - se vähentää entisestään ihmisten osaamista ilmaista kommentteja edes vähäisin sanoin. Ei ole vaikeaa kirjoittaa vaikka "höh" tai "olenpa iloinen puolestasi" tms. Vai mitä? Kirjoitat vaikka että löysit elämäsi rakkauden ja saat siihen useita "tykkää"-reagointeja vaikka sehän olisi fanfaarien arvoinen asia! Facebook on kai alunperin tarkoitettukin tuollaiseksi ei-vakavasti-otettavaksi, mutta ei se tarkoita sitä että ei voisi kyseenalaistaa. Ei itse Facebookia ehkä, vaan sitä siihen liittyvää passiivisuutta. Niin teki Jonathan Franzen ja moni muukin. 

"...vastaavankaltainen ilmiö, kiitos Facebookin, on se meneillään oleva muutos, jossa verbi to like ei enää liity mielialaan vaan tietokoneen hiirellä suoritettavaan toimenpiteeseen...."

Tuo essee ei käsittele vain kriittistä suhtautumista Facebookiin, vaan se liittyy siihen kuinka helppoa vain on pitää, tykätä. Pitää kulisseista ym. mutta että todellinen rakastaminen pohjamutia myöten on jotain vaikeampaa. On helpompi pitäytyä tykkäämis-kulisseissa kuin rakastaa pohjamutia myöten. Mutta tuossa olen siinä mieltä, että ei oo helppoa tyytyä tuollaiseen keskinkertaisuuteen. Jos olisi, niin en kirjoittaisi tätä ja pohtisi kuinka surullista on tuollainen. Mä haluan tuntea ihmisiä. Ja ne synkimmätkin puolet. Mä haluan, että joku tuntee mut ja mun synkimmät (huu, olen tosi pelottava ja vaarallinen) puolet. Koska se vasta on tuntemista ja koska vasta se on oikeata ystävyyttä. Sellainen keskinkertainen tykkääminen on vaan keskinkertaista tykkäämistä, mikä ei välttämättä hyväksy virheitä tai mitään negatiivista vaan pitää olla vain miellyttävä.

Mutta niin. Facebook on OK, mutta mua kiinnostaa nämä tälläiset analysoinnitkin huonoista puolista, koska...ei vaan tarvi koko ajan olla sellaisessa suloisessa tykkäämisen virrassa. Ei kannata ymmärtää kuitenkaan väärin, että en ilahtuisi tykkää-reagoinneista enkä suorittaisi itse kyseisen nappulan klikkaamisen toimenpidettä tms. Kyllä klikkaan, kyllä tykkään, kyllä tykkään saada tykkään-reagointeja. Nekin ovat huomion antamista ja parempi kuin ei mitään, koskaan. Mutta nimenomaan vaan tykkään.

:):):)

Kaikki on hyvin.

Ehkä kaikki ei ole hyvin kun miettii liikaa, eikä keskity iloitsemaan asioista jotka ovat hyvin. Ihmisillä on taipumus tosiaan olla onneton jos yksi asia kymmenestä on huonosti. Mutta entäpä jos keskittyisi edes jollakin hetkellä asioihin, jotka ovat hyvin. Itse näin viime yönä unta, että olin kotini kanssa tsunamin keskellä ja tiesin ainakin kodin olevan mennyttä. Aamulla heräsin helpottuneena. Ei mennyt koti, ei mennyt henki. Olin pelastamassa kameraa, mutta nyt mulle jäikin koko omaisuus. Ja jos olet terve, niin nauti siitä silloin kun olet ennen kuin olet onneton ja sairas. Entä jos on muutama kolikko, jolla voit ostaa edes jotain hyvää ylimääräistä vaikka et saisi sitä maailmanympärysmatkaa. Kun aina pitäisi olla vain enemmän, että voisi olla onnellinen. Pakahdun itse välillä onnesta ihan pienistä asioista. Saatan muistaa ohessa ne huonotkin asiat ja kaikki ei mene aivan toivotusti, mutta jo kyky tuntea itsensä onnelliseksi pienistä asioista saa mut tuntemaan onnelliseksi ja vahvaksi. Yritän löytää jotain positiivista negatiivisistakin asioista. Esimerkiksi en nauti riidoista, mutta jos riidasta selviää, niin se on hyvä. Ei sitä voi noinvain kuitata riitaa, mutta näen silti, että sellaisten yli pitäisi päästä ja olla ottamatta niitä aina niin vakavasti, jos toisinaan on erimieltä ja riitelee. Sellainen tasaisuuskin on ihan yliarvostettua. Ei riidat ole niin paha asia (mutta on niilläkin ehdot ja rajat mitä saa tapahtua, toki). Ja jos edes seitsemän asiaa kymmenestä on hyvin, niin eikö silloin (melkein) kaikki ole hyvin? Mitä jos elämässä ihan kaikki eivät voi olla täydellisesti ja sen kanssa pitää pystyä elämään. Oli miten oli, niin Anna Puun Hyvä hetki on kaunis laulu hetkessä elämisestä.

Tulkoon mitä vain tai jääköön tulematta.

Kaikki on hyvin. Kaikki on hyvin.

Feminismi.

Luulen, että feminismi sanalla on ikävä kaiku koska feministi kuulostaa monen korviin yhden sukupuolen etuja ajavalta poliittiselta bitchiltä. Että naisen pitäisi olla parempi ja lytätä korkokengän piikillä miehet alas ja sehän olisi pelottavaa. Voi ei, eihän siitä ole kyse.

Feminism is a socialist, anti-family, political movement that encourages women to leave their husbands, kill their children, practice witchcraft, destroy capitalism and become lesbians,

sanoi Pat Robertson. Lausahdus, joka kannattaa jättää omaan arvoonsa, koska kyse on kapea-alaisesta suhtautumisesta asiaan ja mahdollisesti tyypistä, joka haluaakin suhtautua alentuvasti.

Olen sitä mieltä, että on väärin, että on olemassa feminismiä. No miksi? Koska se tarkoittaa sitä, että maailmassa ei ole kaikki kohdallaan. Feminismin juuret ovat siis melko syvällä ja jotta feminisimistä päästäisi eroon, pitäisi jonkun löytää tarpeeksi mahtavat puutarhurin sakset kitkeäkseen juuret pois. Niin kauan kuin ne juuret ovat, niin kauan se leviää maailmalla ja niin kauan asiat eivät ole hyvin. 

Ja eivät ne todellakaan ole. On hyvin vaikea käsittää miksi. Väärin olevien asioiden kirjo on laaja niin naisorjista työelämässä syrjimiseen. 

Miksi sukupuoli, ikä, ihon väri, vaatetus tai mikään muu voisi määritellä ihmisyyden arvon ja sen mitä ihmisen päässä liikkuu? 

Muistan tapauksen, että kaverini työskenteli elektroniikka-osastolla, mutta miehet eivät välttämättä halunneet, että juuri hän palvelee. Koska onhan hän naissukupuolta. Mitä ihmettä?! Eikä siihen tarvita bimbo-vaatetusta tai hönöä olemusta, vaan riittää vaan että on nainen. Naiset eivät tiedä tekniikasta, koska naiset tykkäävät vaatehömpästä, imettävät ja tekevät ruokaa perheelleen tms. Vai mikä selittää tämän asenteen. Netissä luin myös, että isä ja tytär olivat tietokoneostoksilla. Tietokone oli tulossa tyttärelle. Myyjä ei katsonut tyttäreen, vaan puhui isälle. Kun tytär kertoi, että hän ei tarvitsisi välttämättä myyjän esittämää konetta,  sai hän vihdoin huomion - myyjä viittoili vaaleanpunaisiin läppäreihin. 

Rekrytointikulttuurissa voi olla vallalla se, että naisen perhestatuksella on väliä. Kysytäänkö mieheltä puhelimessa, että mikä on perhetilanne, häh? Multa on joskus kysytty puhelimen esihaastattelussa, että mikäs on perhetilanne suom. onko minulla lapsia. Jos vastaa, että ei, se voi tarkoittaa että minulla silti on sellaiset mielessä ikäni puolesta ja heittäytyisin turvalliselle palkatulle äitiyslomalle heti...  tai jos vastaa, että kyllä, se voi tarkoittaa sitä, että tulee jatkuvia poissaoloja lapsen vuoksi. Mieheltä ei uskoakseni kysellä, vaikka hän on 1/2 vanhempi lapselleen. Kuuluuko naisen selittää, että hänellä ei ole lapset mielessäkään työtä hakiessaan? Ihan ensiksi pitäisi tasa-arvoistaa vanhempienvapaat. Pakko puolittamiseen ei kuitenkaan pitäisi olla, vaan sen tulisi olla jokaisen parin oma valintakysymys. Siinäkin on kyse tasa-arvosta - miehellä voi olla suurempi halu olla kotona ja nainen urakiitoinen. Naisella voi olla hyväpalkkainen työpaikka, miehellä ei työtä. Vapaus puolittamiseen pitäisi olla, mutta ensiksi pitäisi lisätä oikeudet miehillekin pitkään vanhempainvapaaseen. Suuri osa varmasti käyttäisi oikeuden. Tämän jälkeen rekrytoinnissa ei kyseenalaistettaisi naisen pitkää vapaata (ok, on raskausaika..mutta tasa-arvoinen vanheimpainvapaa edistäisi jotain), kun yhtä hyvin mieskin saattaisi jäädä pitkälle vapaalle! Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Tällä haluan puolustaa miestenkin oikeutta, joten onko tämä kovin bitchimäistä kantaa feminististä asennetta? Sitten on toisaalta myös se, että Suomessa yli 50-vuotiaan naisen voi olla vaikeampi työllistyä kuin miehen. Miehillä kunnioitetaan ikää ja pitkää työhistoriaa ja mies saatetaan palkata, vaikka hän olisi muutaman vuoden päässä eläköitymisestä ja hänelläkin olisi yhtä korkea työeläkeprosentti. Mies on arvokas ja ylevä ollessaan vanhempi. Miksi nainen ei olisi samalla tavalla?

Kaikkein vakavimmilllaan asiat ovat kuitenkin enimmäkseen muualla päin maailmaa -nainen voidaan raiskata tuosta vain bussissakin ja mies voi omistaa kymmenen vaimoa, jotka tyydyttävät hänen korkeuttaan miten hän itse haluaa. Objektisointi. Miksi kenenkään pitäisi olla toiselle objekti, jolle voi tehdä mitä vain? Valitettavasti Suomessakin on alkukantaisia asenteita ja naiset kokevat väkivaltaa ja raiskauksia lukemattoman määrän. Nainen saa liikkua vapaasti yöllä ja missä vain, sillä mitättömällä sivuseikalla että voi joutua uhriksi. Uutisen kommentissa saattaa olla, että miksi tyttö liikkui keskellä yötä tai kyseenalaistaan hänen pukeutumistyylinsä samalla kun raiskaajan on hyväksyttävää liikkua keskellä yötä ja tehdä mitä huvittaa. Nämä kommentoijat ovat henkisesti raiskaajan tasolla, ja kertoo siitä, että feminismi on paikallaan. Sitä tarvitaan vielä, Suomessakin. 

On hyvä, että on vahvoja naisia jotka edistävät naisten asemaa. Kiitos tästä, on äänioikeuskin naisillakin. Kuvittele, että et voisi tänä päivänä äänestää, koska olet syntynyt ihmiseksi jolla on erilainen alapää kuin miehellä. Ei tarvitse osallistua mellakoihin asioiden vuoksi, mutta se, että mietit ja kyseenalaistat, on jo erittäin hyvä. Olet sitten kumpaa sukupuolta tahansa. 

Täällä voi lukea toisen bloggaajan ajatuksia ja kommentteja! Tämä ruotsalainen Edinburghissa asusteleva ihana tyttö kirjoittaa myös toisinaan feminismistä ihanien valokuvailujen ohessa. Feminismin vuoksi en ole blogiin siis ajautunut, mutta bonusta tosiaan siitä, että visuaalisesti hieno blogi käsittää myös pohtivia tekstejä.

Damn Wordament.

Tämä on muistopuheeni Wordamentille, tuolle loistavalle ilmaiselle sovellukselle. Olit valopilkku elämässäni kahden minuutin sykleissä. Olit minulle yleissivistää seuraa, sillä seurassasi opin uusia outoja suomenkielisiä sanoja kuten "ket". Sormeni saivat tekemistä kanssasi. Vaadit suorastaan nopeampaa sormien käyttöä. Sinuun saattoi ottaa yhteyttä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Joskus linjat saattoivat pätkiä, mutta yleensä olit aina siellä linjan toisessa päässä ja seurana. 

Wordament on siis ilmainen sovellus, jonka saa ainakin Windows Phone-puhelimiin, mutta käsittääkseni sitä saa mahdollisesti myös muihinkin puhelimiin ja sitä voi mahdollisesti netissäkin pelata, ehkäpä Facebookinkin sovelluksen kautta nykyään? Wordament toimii reaaliajassa. Yksi peli kestää 2 minuuttia ja uusi peli alkaa tulosten jälkeen noin 30 sekunnin jälkeen. Ja tätä tapahtuu ympäri vuorokauden, joten peliin voi hypätä koska vain mukaan. ...Mitä pidempiä sanoja saa ja parempipisteisillä kirjaimilla varsinkin, sitä enemmän saa pisteitä. Sanojen määrällä ei sinänsä ole väliä kuin yhdessä pelissä, jossa jokaisesta sanasta saa 13 pistettä. Se on kaikista tylsin mielestäni, koska on kivempi luoda mitä pidempiä sanoja. Pelissä kannattaa ensin muodostaa niin pitkä sana kuin vain voi ja sen jälkeen sen sanan lyhyempiä taivutuksia. Esimerkiksi maailmankartta -> maailman -> maailma -> maa -> ilma. Kolme kirjainta on minimi. Välillä tulee teemoja, esimerkiksi on kätketty erilaisia huonekaluja tietty määrä. Juuri tietyt sanat löydettyään saa kai erikoispisteitä (en perehtynyt asiaan). Välillä on kahden kirjaimen pari esimerkiksi LL ja kun sanassa on tämä yhdistelmä, saa paremmin pisteitä. Useimmat pelit ovat kuitenkin aivan normaaleja. Vertailukohtana peliin voi olla Scrabble? 

Pelistä on erikielisiä versioita, joista suomi on luonnollisesti paras juurikin erilaisten sananmuunnosten vuoksi. Pelin aikana pelaajia voi olla 50-400.... yhden pelin jälkeen näkee mille sijalle on sijoittunut. Itse olen ollut ykkösenäkin muutamia kertoja. Harjoitus auttaa, mutta ehkä kivempi on silti ylittää itsensä ja olla välittämättä sijoituksista. Toisinaan tulee niitä samojakin sanoja ja tietää mitä sanoja peli hyväksyy. Yleensä se tunnistaa normaalit suomalaiset sanat kuten peniksen, mutta itsestäänselvästi se ei kaikkia sanoja vielä hyväksy. Noin 60 sanaa on parhain mitä olen saanut, kun aluksi oli vaikeaa saada juuri ja juuri edes 20 sanaa. 

Tämä oli sellainen itselle sopiva pelisovellus, kun peleistä tai sovelluksista en juuri muuten ole innostunut! Tykkään yleisestikin sana-/tietopeleistä. Ja tämän pelaamista en ole nähnyt niin tyhmänä kuin vaikka jonkin muun pelin. Mutta täytyyhän se myöntää, että mitä enemmän peliä pelaa, niin sitä tyhmemmältä sitä alkaa itsensä tuntemaan toistaessaan samaa. Peliä on helppo pelata putkeen vaikka kuinka paljon ja kahden minuutin peli mahdollistaa pelaamisen vaikka lyhyellä koulutauolla. Siispä omalta osaltani se on taas tässä ja poistin sovelluksen.  Hyvästi, damn Wordament. Helppohan se on takaisin laittaa, mutta peliin ei silti pääse niin helposti käsiksi. Itselläni on nyt muutenkin taas hieman älypuhelinangsti - en halua olla sen kanssa tekemisissä niin paljon, enkä oikeastaan netinkään kanssa. Jos jätän älypuhelimen rauhaan vähän useammin, niin sekin jo rajoittaa netinkäyttöä! Netissä ei tarvitse olla niin usein. Välillä myös vähän tulee tippa silmään, jos näkee elokuvassa lankapuhelimen! Ei heille tullut varmaankaan mieleen hiplailla lankapuhelinta samalla tavalla.

Suosittelen Wordamantia siis ehdottomasti, mutta pienellä varauksella! 

But sometimes the best things come from accidents.

Koska tämä on järkyttävän kaunis kappale. Koska pidän hirmuisesti tuon herran äänestä, jossa ei mitään turhia kikkailuja ole. Koska nyyhkyttää. Koska sanat ovat kauniit. Koska viulu. 

The best things in life are hard to come by
But sometimes the best things come from accidents

Niin, juuri niin. Tuntuu hauraalta mutta onnelliselta, se että moni elämän paras asia on syntynyt sattuman kautta. On ollut oikealla paikassa oikeaan hetkeen, on tehnyt jonkin pienen merkitsevän teon, jolla on ollut vaikutusta johonkin suurempaan ja pysyvämpään.  Huh?! 

I try to keep my skeletons in.

Kun tekee mieli olla vain näin eikä välittää asioista jotka voivat olla ihmisen osana ja tympiä:

älypuhelimien ylikäyttö

krapula

varpaillaan olo

parittomat sukat

tyhmien uutisten lukeminen

hammassärky
poliittiset epäkohdat

stressailu että lempibändi estyisi tulemasta tai hukkaisi lippunsa

poliittiset epäkohdat:

siis miten voi olla, että eläin katsotaan vielä laissa tavaraksi ja näin pentutehtailu tarkoittaa tavaratuotantoa, johon demokraattisessa yhteiskunnassa ihmisellä on oikeus....what?! eihän sitä voi edes veroilla perustella, vaikka valtio nekin verot ahnaasti keräisi, sillä harva tehtailija nyt mitään veroja makselee. ja vaikka, niin....älytöntä.

tuon tyypin ei tarvitse sitä onneksi pohtia, vaan sillä on autuaat olot...mutta näin ihmisenä joutuu kantamaan päänsä sisällä paljon pienistä isoihin asioihin. ainakin minulla on siihen taipumusta.

Miten välittää vähän enempi.

Ihana kampanja, jonka ideana on siis, että pitäisi välittää vähän enemmän! Se on lähtenyt liikkeelle tästä tapauksesta. Tästä on kirjoitettu myös mm. täällä ja täällä.

Välittäminen ei kuitenkaan tarkoita vain sitä, että autat hätätilanteessa, vaan välittää voi niin monin pienin tavoin.

Toisinaan sitä voi olla hajamielinen ja ajattelematon, ei kai sitä keneltäkään 100 % havainnointia ja täydellisyyttä odoteta. Mutta jos huomaat, etkä silti välitä, niin olisi syytä kai mennä itseensä.

Tässä taannoin kohtasin omakotitalolähiössä keskellä asvalttista autotietä miehen ja rikkoutuneet lasit. Mies oli sekava - joko onnettomuudesta tai kaatunut siksi, että oli sekava. Joka tapauksessa autoja oli pysähtynyt, kävelijöitä oli pysähtynyt ja puhelimella soitettiin. Olisimme voineet jäädä vielä seisomaan, mutta apua hälyteettiin ja katsomoa riitti. Oli hyvä mieli välittämisestä, ja vielä kauan pohdin ja toivoin, että hänelle ei mitään pahoja vammoja jäänyt. Tai että joku autoilija ei ajanut hänen päälleen ja ajanut ohi! Voi myös toki olla, että tällä kertaa autoilija pysähtyi ja jos näin, niin mahtavaa.

Toki sitten on näitä ylpeitä tapauksia... näin naisen kerran kaatuneen liukkaalla kelillä. Kävelin siitä vierestä ja kysyin, että onko kaikki hyvin, mutta en saanut vastausta, vaikka hänelle ei niin pahasti käynyt kuitenkaan, että puhekyky olisi kadonnut. Mielestäni myös liian itseestänselvästi ei saa suhtautua siihen, että joku pysähtyy ja kysyy, koska näinhän ei tosiaan aina käy. Olisi hän mielestäni voinut sanoa edes jotain. Vaikka "Kiitos, ei tässä mitään"..tai "En tiedä..." Ehkä tämä joissakin ihmisissä ruokkii sitä välinpitämättömyyttä ja ajatustapaa, että saavat ihmiset keskenään pärjätä?

Silläkin tavalla voi olla välinpitämätön, että huomaa, että toinen on ihan eksyksissä, mutta ei edes halua yrittää neuvoa oikeaan paikkaan, vaikka edessä olisi tietokone ja netti, eikä muita asiakkaita. Olin myöhästyä hammaslääkäriltä oikeaan paikkaan juuri tämän eksymisen takia ja kohtasin välinpitämättömän tädin, jolla ei ollut muuta tokaistavaa kuin se, että "Ei ole täällä", vaikka jos pelisilmää olisi ollut, hän olisi tajunnut että tuolla on kiire ja harmittelevan kun hän on eksynyt väärään taloon, mutta yritän edes auttaa. Onneksi samasta rakennuksesta löysin kuitenkin ystävällisen pojan, joka neuvoi oikeaan paikkaan, eikä hän kokenut neuvomista ongelmana. Pystyin siinä hieman naureskelemaan erehtymistäni ja lopulta ehdin lähes juurijajuuri oikeaan paikkaan!

Arjessa voi olla vähemmän välinpitämätön esimerkiksi näin:

 1 Jos näet jonkun tulevan ihan perässäsi kauppaan tai kaupasta, pidä hänelle ovea auki.

 2  Jos kaupassa lyhyt ihminen kurottaa jotain, johon hän ei selvästikään yletä, voit ojentaa hänelle jos itse yletyt.

 3  Kirpputorilla tavarat helposti liikkuvat pöydistä toisiin. Itse tiedän pöydän pari kertaa omistaneena tämän. Asiakkaiden vuoksi toki. Itse haluan kunnioittaa pöytien omistajia viemällä ne tavarat, joita en sittenkään ehkä huoli, takaisin paikoilleen. Minulle se on itsestäänselvyys, koska kirpputori ei ole kuitenkaan kauppa. Mutta kaupassakin pyrin viemään takaisin oikeille paikoille, vaikka olisin sovittanut useitakin vaatekappaleita.

 4  Kassaihmiselle voi ihan hyvin sanoa hei tai moi ja kiitos. Miksi ei sanoisi? Itsepalvelukassoille  ei tarvitse varmasti niin sanoa, mutta kassaihmiset ovat ihmisiä ja on luonnollisempaa sanoa hei kuin ei sanoa yhtään mitään edessä olevalle ihmiselle, joka auttaa kuitenkin sinua saamaan tuikitarpeet ostoksesi. Samoin voi sanoa ovimiehelle. Baarimikolle. Tarjoilijalle. Kelle tahansa, joka sinua palvelee. Ei sen palkan tarvitse olla ainoa kiitos työntekijälle.

 5  Kaupassa takana seisovalle asiakkaalle voi laittaa kapulan ja tehdä mahdollisesti vähän tilaa, että hän ehtii laittamaan omiaan ostoksiaan.

 6  Bussissa ei saa istua käytäväpaikalla kuin siinä tapauksessa, että bussi on puolityhjä. Harkintaa voi muutenkin käyttää. Mikäli ei halua ikkunapaikalle siitä syystä, että on jäämässä pian pois, voi tarjota ikkunapaikkaa istujalle. Bussiin astuessa mielestäni ei tarvitse mennä ikäjärjestyksessä (nuorimmat menevät kuitenkin yleensä taakse ja vanhukset useimmiten jäävät eteen) kunhan ei rynni ja paikan antaa vanhukselle tai huonokuntoiselle, mikäli bussi on täynnä! Kerran bussikuski tokaisi kun en päästänyt takana olevaa vanhusta ensin, mutta niinkin on myös käynyt, että joku pappa viittoo, että "Mene vaan ensin", vaikka olen odottanut hänen menoaan ensin...mietin, että käyköhän se bussikuskille, etten vaan loukkaa ketään.

 7  Käyttää sitten pyörää, mopoa, autoa tai jalkoja, niin voi kunnioittaa muita liikkujia noudattamalla järkeenkäypiä lakeja. En omista ajokorttia, ja pyöräkoulua ei käydä, joten minulla ei ole ollut sitä etua mitä autoilevilla pyöräilijöillä, joten olen erikseen opetellut joitakin pikkukikkasääntöjä. En vieläkään ole 100 % varma, paitsi siitä, että pyöräillä ei saa paikoissa joissa ei ole erikseen merkitty pyörätietä. Autotiellä pyöräily ei ole ongelma. Tai taluttaminen epävarmoissa paikoissa. Kävelijänä ja ulkoiluttajana välillä risoo kun aikuiset miehet tai naisetkin pyöräilevät kävelytiellä vaikka vieressä olisi pyörätie. Tai se autotie.

 8  Aivan kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen varsinkaan ventovieraille. Joillakin ihmisillä on järjetön tapa kailottaa omia näkemyksiään, niitä negatiivisia tietämättä tai välittämättä, miksi joku toinen tekisi niinkuin tekisi. Vastaavasti itse en huutele kaikkitietävänä näille jalkakäytävillä pyöräilijöille. Ei mun tarvitse yksille pyöräilijöille huutaa, sillä he ehkä tietävät mitä tekevät, eikä mun tarvitse nostaa itseäni ääneen sanottuna jalustalle. Voin nostaa itseni mielessä. Toisaalta olen sitä tyyppiä, että haluan nostaa kissan pöydälle enkä hautoa, mutta en ala vieraita ihmisiä käskyttämään.

 9  Jos tuttavallasi tai kaverillasi on isohko elämänmuutos hyvässä tai pahassa, on kohteliasta jollain tapaa osoittaa kiinnostusta vaikka se asia ei muuten ole sydäntä lähelläsi. Osata eläytyä toisen erilaisempaan arkeen on tietyllä tapaa niin hienoa. Esimerkiksi mun äidillä oli kerran miesystävä, mutta koska hänen ystävällä oli epäonnea miesasioissa, niin yhtäkkiä tästä ystävästä tuli katkera ja hän piti taukoa ystävyydessä. Aikuiset ihmiset.... On myös tietyllä tapaa sivistystä osoittaa kiinnostusta sellaisiinkin asioihin, jotka eivät itseä suunnattomasti kiinnosta, mutta haluaa tietää silti niistä jotain. Vaikka vain siksi, että se ystävä on kiinnostunut asiasta tai se liittyy hänen elämään. Yksi esimerkki tässä on se, että koira on ollut tosi iso juttu ja muutos mulle, mutta todella monet ihmiset eivät ole puhuneet halkaistuakaan sanaa mainitessani ensimmäisen kerran asiasta. Sanoneet esimerkiksi, että "Ihanaa, että haaveesi toteutui" tms. tai kysyneet esimerksi vaikka vain nimeä. Eihän sitä itseään tarvitse muuttaa koiraihmiseksi voidakseen kysyä. Vain siksi ehkä, koska eivät ole koiraihmisiä tai eivät ajattele sitä sillä tavalla isona asiana (elleivät ole kateellisia). Se tuntuu vähän siltä kuin kotiin olisi tullut vain uusi sohva. Pääasia on tietty, että itse en ajattele sillä tavalla ja eläytyjiä ja innostujiakin riittää.
Pointti oli kuitenkin se, että ei sun tarvitse olla fyysikko kysyäksesi vaikka fyysikolta, että millainen hänen työpäivänsä oli. Ei sun tarvitse ymmärtää yksityiskohtaisia asioita, mutta samalla tavalla hänkin voi sanoa, että hyvä, koska kaikki meni putkeen tai huono, koska mikään ei mennyt putkeen ja työpöytä räjähti.

 10  Vessakäynnin jälkeen voisi pestä kätensä. Etenkin kirjastossa. Olen todistanut sen, kun aikuinen nainen käveli kirjaston vessasta tyytyväisenä käsiään pesemättä (ja sen jälkeen kirjoja mahdollisesti hipelöimään). Olikohan hänellä vesiallergia?

 11  Kirjastonkirjaa ei tarvitse taittaa hiirenkorville. Ja merkintöjään ei tarvitse tehdä. Itseäni ei suunnattomasti haittaa ne korvat, mutta kun se kirja ei ole oma, niin miksi suhtautuisin siihen kuin omaan? Tosin en omaankaan taittelisi.


Nämä lähtevät helposti rönsyämään pieniinkin juttuihin, jotka ovat kaukana sellaisesta auttamisesta hädän keskellä-tapauksesta. Näissä helposti kuulostaa saarnaajalta, jos nämä eivät ole jollekulle toiselle itsestäänselvyys. Itselle nämä ovat arjessa sellaisia asioita, joita pidän lähes automaattisesti mielessä. Vastaavasti minultakin varmasti löytyy kohtia, joissa parannettavaa riittäisi.
Pääasia on se, että tahallani en ainakaan halua olla välinpitämätön ja toivon, että kukaan ei haluaisi olla. Edes niissä pienemmissä asioissa.

Tässäpä myös haaste. Millä tavoin sinä haluat välittää arjessa? Kommentoi tai kirjoita postaus ja linkkaa.

Inspiroitumisen raja.

Kolme kopiointiepäilyä kolmelta eri Marimekon suunnittelijalta. Yksi myönnetty ja suunnittelijayhteistyö lopetettu, vaikka kaksi muutakin tapausta on mielestäni selviä. 

Alla on alkuperäiset kuvat. Olen huomannut, että näitä alkuperäisiä kuvia on välillä saanut etsimällä etsiä, joten postaus olkoon kunnianosoitus näille. 

Edesmenneen ukrainalaisen Maria Primatsenkon Rotta matkalla vuodelta 1963. Ai vitsit miten ihastuttava taideteos.

Englantilaisen Pat Hutchincin piirroskirja Rosie´s Walk. Ihastuttavan oloinen kirja vuodelta 1968. Kirjaa kuulemma myydään nyt ainakin Akateemisessa ja varmasti tämän kohun ansiosta. Taitaakin käydä kuumille kiville, ja hyvä niin! Jollain tasolla ajateltuna Marimekko on hyödyttänyt kirjailijaa, vaikka onpa kirja ollut suosittu ilmankin kohua (mutta kuinka moni Suomessa olisi kuullut tästä)?

Tässä Markus Leppon valokuva Esplanadilta on myös 60-luvulta, julkaistu vuonna 1966 kirjassa Helsinki ja Helsinkiläiset. Piirros on mitä todennäköisemmin voipaperikopio valokuvasta (kuten mahdollisesti sitten muutkin sarjan kuvitukset eri kaupungeista). Kopio tästä on voittanut sunnittelukilpailun ensimmäisen sijan, mikä varmasti lämmittää cv:ssä, mutta tuntuuko yhtä hyvältä kuin jos olisi ollut itse Esplanadilla luonnostelemassa? 

Kaikki alkuperäiset 60-luvulta. 

Tähän mennessä kolme eri suunnittelijaa ja inspiroitumista yksityiskohtia myöten kopioiden. Mietityttää, että missä on moraali (minkä pitäisi iskeä viimeistään siinä vaiheessa kun töillä aletaan tahkoa rahaa) ja oma taiteellinen osaaminen..opiskeltu on myös ihan taidekorkeakoulussa. Mietityttää, kuinka paljon näitä tulee vielä lisää ilmi. Sekin on tosin huomattu, että osa on etsimällä etsitty ja väitetty kopioiksi. 

Maisemaa ei voi oikein omistaa. Ei puita, ihmisten muotoviivoja ym., mutta jos jokin on inspiroinut vähän tavallista enemmän, kuuluisi kiitos inspiraation lähteelle..tai no luvan pyytäminen aluksi. Ainakin jo tässä vaiheessa olisi myöntämisen ja anteeksipyynnön paikka, ei kiertelyn.

Itselläni ei ole mitään Marimekon brändiä vastaan, enkä aio boikotoida, joskaan en juurikaan mitään merkiltä omista. Ihastelen esimerkiksi nykyisiä "vesivärimaalattuja" astioita ja voisin sellaisia huolia. 

Kritiikki menee nyt itse suunnittelijoille, joiden kädenjälkeen ja moraaliin on luotettu. Meillä on taiteilijoita, jotka innosta puhkuen haluaisivat näyttää omia kädenjälkiään ja monet niistä varmasti ansaitsivat päästä kankaille. 

Serve yourself.

Kävimme tässä yhtenä iltana pizzalla eräässä kuppilassa/ravintolassa. Ravintolaksi en ehkä tohtisi sanoa, koska meininki taitaa sielä pyöriä enemmän juomien parissa. Ja asiakaspalvelukokemuksen vuoksi. Ravintola-titteliä ei täysin ansaitse, vaikka kattavat ruokalistat olikin.

Istahdimme pöytään. Jäimme odottamaan tarjoilijaa. Terassi notkui porukkaa, sisällä hiljaista. Hetken kuluttua tarjoilija saapuikin ja kysyi tulimmeko syömään. Kyllä tulimme. Hän osoitti noin 100 metrin päähän ja sanoi, että sieltä voi hakea listat ja sitten tulla tiskiltä, hieman kauempaa, tilaamaan. Vielä en ajatellut mitään, koska tiesin mitä tilata, niin tein tilauksen suoraan siinä hetkessä.

Odotellessa aika oli kuitenkin pitkä ja tuli tosiaan vähän mietittyä, että mitäs hitsiä tässä tapahtui. Olemme sanoneet tulleemme syömään, mutta tarjoilija ei voi tuoda meille listoja vaan osoittaa selkänsä taakse. Ehkäpä sekoitin vähän pasmoja tehdessäni siinä tilauksen. Aika kului ja huomasin kuinka viereisissä pöydissä ihmiset käyvät hakemassa itse ruoka-annoksensa tiskiltä. Totta kai epäilykset heräsivät.... pitääkö ruokakin hakea itse. (Mutta mistä sen tietää koska se on valmis!) No, koska aikaa kului, niin tuli käytyä kysymässä, mutta ei kuulemma tarvinnut. Ehkä olivat henkilökunta ruokailemassa perheineen. Ruoka saapui, tarjoilija oli ihan ystävällinen, ja oli kyllä huippuhyvää pizzaa, mmm. Ärsytys vähän kompensoitui. 

En koe olevani erityisen kärsimätön ja valittava asiakas - ei tullut palautetta annettua, mutta eipä sitä tullut kysyttyä. Syömisen jälkeen tuli livahdettua pois, onneksi niin, ei olisi edes huvittanut sen koommin kohdata heistä ketään. Huom. tilaus oli jo maksettu sentään. Kuitenkin oletan tiettyjen asioiden olevan kohdillaan ulkona syömisessä ja mielestäni itsepalvelukulttuuri sopii vain muutamiin paikkoihin kuten Pizza Raxiin. Ns. tarjoililija osoittamassa muutaman metrin päähän ruokalistoihin huvittaa ja ärsyttää! Jonkin ajan päästä viereiseen pöytään tuli pari nuorta ja asiallista naista. Toistui sama: "Tulitteko syömään?", "Kyllä", "Hakekaa listat tuolta ja tulkaa tiskiltä tilaamaan.". Onko tämä tosiaan henkilökunnan ohjeistus? Millä logiikalla pomo ohjeistaisi näin? Pari naista hakivat listat, mutta nähdäkseni häipyivät paikan päältä... Näin ollen en varsinaisesti ottanut asiasta itseeni ja kritiikkini koskee yleisesti tätä ns. palvelua. Tehtäisiinkö tämä sama myös vähän iäkkäämmille ihmisille? Ei tämä tarjoilija muuten mitenkään keljun oloinen ollut.

Lähes yhtä huono tai huonompi kokemus on Wrong Noodle Bar. "Ravintola" on melko kompaktin kokoinen, mutta ruuan tilattua tarjottimellensa saa ruman vekottimen. Kun ruoka on valmis, niin asiakaspalvelija painaa jossain nappia ja laite pärisee - lautanen on valmis noudettavaksi tiskiltä. Meidän tapauksessa noin 5 metrin päästä. Ja paikka oli kyllä melko hiljainen.....Pikaruokapaikoissakin monesti tuodaan noutoruoka pöytään asti! Siinäpä sitten kuuman ja täyden lautasen kanssa tasapainottelin pöydälle. En muuten ikimaailmassa haluaisi olla tarjoilija. Mulle tapahtuisi vahinkoja liikaa. Mutta eivätpä ilmeisesti tämän ravintolan työtekijätkään (tai eivät saa olla...), ehkäpä haen sinne töihin! (..tiedän vain, että hävettäisi niin paljon, että konsepti määräisi asiakaspalveluttomuuden, joten enpä kuitenkaan).

Välillä vähän kyseenalaistaa ulkonasyömisen, kun joskus jopa tekee itse parempaa ruokaa ja se ruuan laittaminen on ihan kivaakin. No niin, on niitä hyviäkin kokemuksia, ja nämäkin ruuat olivat siis hyviä, mietinpä vaan, että melkoiseksi itsepalveluksi on mennyt jo niin monessa paikassa, että ei yhtään huvita, että vielä ei-pikaruokapaikoissa (ruokakin yli 10 euroa/annos) kehoitetaan palvelemaan itse itseään. En ala! Toisaalta voisin hyvin antaa palautteen suoraan ravintolaan, mutta koska en tunne oloani täysin loukatuksi enkä hyvitystä vaadi, niin annan olla. Mun ei ole mikään pakko mennä sinne enää toiste, sillä kyllä tämä kaupunki ravintoloita notkuu. En koe kostuvani palautteen annosta mitään. Ajattelen vain, että kyllä tiettyjen asioiden pitäisi toimia ilman palautetta ja jos ei, niin äänestän jaloillani. :) En vaadi superhyvää asiakaspalvelua, ihan vaan sellaista normaalia, ja nämä olivat sen verran epänormaaleja tapauksia, että eivät todellakaan erotu edukseen. Vai mitäs?

Valokuvauksen opiskelusta.

Taas olisi se aika vuodesta hakeutua opiskelemaan esimerkiksi valokuvausta. Minulle tekee tavallaan vähän tiukkaa olla tekemättä ennakkotehtäviä ja lähettää, koska olen joka kerta kokenut sen miellyttäväksi asiaksi. Ja katsottuani taas tänä vuonna ennakkotehtäviä innostuin ja tekisi mieli toteuttaa ja  lähettää. En ole ikinä ajatellut että "Hyh, eipä huvita yhtään ja tässä on asia josta pitää suoriutua äkkiä" ja jos ne tehtävät ei innostuta yhtään, niin odotapas pääsykokeita mikäli niihin pääset. Ja itse opiskelua. Pieni kipinä kai pitäisi olla jo tehtävien teossa :) Toki jotkut tehtävät ovat saaneet hetkeksi harmaita hiuksia, kun en ole heti keksinyt miten toteuttaa. Kuitenkin olen nähnyt ne tehtävät sellaisena positiivisena haasteena ja kaikki se valokuvien tulostuttaminen ja portfolion kasaaminen on ollut terapeuttista. Ja se voisi olla taas kerran. 

 Olen myös päässytkin muutaman sadan hakijan joukosta pääsykokeisiin, mutta siellä kokeissa se onkin sitten tyssännyt ja en ole ollut ihan niin luova ja taiteellinen kuin mitä olisin voinut olla. Hektinen aikataulu vieraissa ympyröissä on tuottanut hätäratkaisuja. Se on eri asia kuitenkin miettiä rauhassa kotiympyröissä ja toteuttaa pikkuhiljaa kuin saada valmiit kuvat aikaan parissa tunnissa. Ja ehkä en täysin epäonnistunut, vain harva kuitenkin pääsi jatkoon ja erottuminen voi olla joskus sattumankauppaa. Niillä kuvausvalinnoilla olisi voinut päästä jonain toisena vuonna. Mutta ehkä olisi pitänyt myös vain olla hieman luovempi olosuhteista huolimatta.

Tänä vuonna en kuitenkaan hae eli en pääse näyttämään kynsiäni ja olemaan vähän parempi. Opiskelen nyt toisaalla ja elämä on tällä hetkellä täällä ja muuttaminen kauemmas ei oikein tulisi kyseeseen. Mä kyllä niin voisin muuttaakin sinne, mutta en vain nyt. 

Kuitenkin, ainakin minulla on nostalgisoinnit vanhojen ennakkotehtävien ja pääsykokeiden parista ja olen kai tavallaan tyytyväinen siihen, että minussa on nähty potentiaalia ainakin hetken verran.

Olen myös tosin opiskellutkin jo valokuvausta, mutta jatko-opiskeluihin olen hakeutunut sen vuoksi, että minusta valokuvauksessa voisi oppia aina jotain uutta, pääsisi toteuttamaan itseään vielä enemmän ja eri tavoin -tehtävänannot toisivat pakollista haastetta, ja valokuvauksen teoria -sen taiteellinen puoli- ja opiskelu pienessä tiiviissä ryhmässä olisi kiehtovaa. Opiskelisin valokuvausta, koska sille on paikka sydämessäni ja opiskelisin sitä mieluummin kuin montaa muuta alaa.

Mutta onneksi valokuvausta ei jatko-opinnoista huolimatta voi viedä pois sydämestä ja sitä voi kaikesta huolimatta harjoittaa.

Yllä olevassa kuvassa yksi ennakkotehtävistä, joilla pääsin kokeisiin. Toteutin valokuvan kauniina vappuaattona kolme vuotta sitten. Tehtävänannossa haaveilen. Haaveilen olevani jossain toisaalla.

Onneksi olkoon, jos sinä olet yksi muutamasta sadasta hakijasta, joka pääsee kokeisiin ja yksi niistä alle kymmenestä, joka pääsee itse kouluun!

Lähtemisen mahdollisuus.

Tämä on teoriassa hyvinkin totta. Siinä on jotain hyvin lohdullista ja kiehtovaa. Mutta tiedättekös, tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen, että olen juuri tässä - kaikkine epävarmuuksineen Haikailen kyllä välillä Portugaliin, koska muutama vuosi sitten näihin aikoihin olin Lissabonissa. Se oli parasta ikinä. Portugaliin kannattaa matkustaa Suomen aikaan kevättalvella. Voisinkin laittaa muutaman kuvan muistelumielessä tännekin.

Mihinköhän sitä matkustaisi joskus tulevaisuudessa? Amerikkaan? Ensimmäistä kertaa Pariisiin? Australiaan? Ihan vain lähelle Tukholmaan? Englantiin? Kaikki käy ja moni muu.

Mihin te lähtisitte?