Nipsnaps.

Nipsnaps tukka katkesi tässä eräänä päivänä juuri kun lomani oli alkamassa ja voi vitsit kyllä siinä oli elämäni paras kampaamo-kerta kun juttelin ihan vieraan kampaajatytön kanssa small talkia kaiken maailman asioista sen kakskyt minuuttia. Hiukset tuntuivat tuplasti kivemmilta. Ja vaikka olin vähän myrtynyt aloittamaan lomaa silloin (koska tyhmä sellainen olo, että sittenhän se on ohikin ennemmin ja mun elämässä on aina oltava jotain odotettavaa ja olihan se tyhmää ajatella niin, onhan siirtynytkin loma aina joskus ohi).

Loma oli kuitenkin ihan hyvä, vaikka olikin sitä kuuluisaa bluesia. Ihan tavallista bluesia mutta post-travel bluesiakin.

Kävin ulkomailla ja kotiinpaluupäivänä itkin. Voi kuinka itkinkään. Miten Suomi ja kotikaupunki ovat niin tylsiä. Ei huvittanut edes lähteä minnekään sinä päivänä. Lähdin kuitenkin, mutta ankeathan ne maisemat oli, kun toisaalla on sellaista ihan erityyppistä mahtavaa arkkitehtuuria, järirsyttävää historian havinaa, upeita kukkuloita. Joo, onhan Näsinpuistokin esimerkiksi hieno puhumattakaan Samppavuoren puistosta.. ja joetkin okei, mutta kuulepas kun keskellä kaupunkia näet sellaisia näkymiä tai polkuveneilet kaupunkia halkovalla joella, niin siinäpä saat ihan uutta perspektiiviä.

 Mutta silti, aivan mahtavaa, ei harmita vaikka harmittikin palata. Se itse matkustamisen tunnekin. Se kun seisot hikisessä ahtaassa bussissa matkalla lentokentälle ja kuski ajaa moottoritiellä tuhatta. Se lentokenttä. Oma maailmansa.  Se kun matkustat harmaiden pilvien yläpuolella ja turvavyövalo ei sammu oikein ikinä, koska mennään ukkosen läpi. Kun ottaa mahasta, ja tekee samaan aikaan mieli itkeä ja hymyillä sille äärettömyydelle. Bongailla kilometrien päästä pikkukylien pieniä valoja. Se on elämää. Ja vaikka maanpinnalle on helpottavaa palata, niin samalla harmittaa. Ihan selvästi mun pitäisi matkustaa enemmän. Mutta niin ettei siihen turru.

Arki tuli ja jokin painaa kovin mieltä. Mutta onneksi aion jatkossakin nauttia pienistä rieimuista kuten siitä, että vastaan polki vanha tuttava joka huikkasi perään ja mieleen ryöpsähti lukuisia hauskoja hetkiä, ja mulle tuli lämmin tunne tästä välittömästä, ihanasta ja fiksusta ihmisestä. Oi vitsit, miten pienestä sitä voi tulla onnelliseksi. 

Mutta niin. Hyvillä muistoilla, ihanilla ihmisillä ja sattumuksilla tämä kankeana alkanut arki pelastuu.