Serve yourself.

Kävimme tässä yhtenä iltana pizzalla eräässä kuppilassa/ravintolassa. Ravintolaksi en ehkä tohtisi sanoa, koska meininki taitaa sielä pyöriä enemmän juomien parissa. Ja asiakaspalvelukokemuksen vuoksi. Ravintola-titteliä ei täysin ansaitse, vaikka kattavat ruokalistat olikin.

Istahdimme pöytään. Jäimme odottamaan tarjoilijaa. Terassi notkui porukkaa, sisällä hiljaista. Hetken kuluttua tarjoilija saapuikin ja kysyi tulimmeko syömään. Kyllä tulimme. Hän osoitti noin 100 metrin päähän ja sanoi, että sieltä voi hakea listat ja sitten tulla tiskiltä, hieman kauempaa, tilaamaan. Vielä en ajatellut mitään, koska tiesin mitä tilata, niin tein tilauksen suoraan siinä hetkessä.

Odotellessa aika oli kuitenkin pitkä ja tuli tosiaan vähän mietittyä, että mitäs hitsiä tässä tapahtui. Olemme sanoneet tulleemme syömään, mutta tarjoilija ei voi tuoda meille listoja vaan osoittaa selkänsä taakse. Ehkäpä sekoitin vähän pasmoja tehdessäni siinä tilauksen. Aika kului ja huomasin kuinka viereisissä pöydissä ihmiset käyvät hakemassa itse ruoka-annoksensa tiskiltä. Totta kai epäilykset heräsivät.... pitääkö ruokakin hakea itse. (Mutta mistä sen tietää koska se on valmis!) No, koska aikaa kului, niin tuli käytyä kysymässä, mutta ei kuulemma tarvinnut. Ehkä olivat henkilökunta ruokailemassa perheineen. Ruoka saapui, tarjoilija oli ihan ystävällinen, ja oli kyllä huippuhyvää pizzaa, mmm. Ärsytys vähän kompensoitui. 

En koe olevani erityisen kärsimätön ja valittava asiakas - ei tullut palautetta annettua, mutta eipä sitä tullut kysyttyä. Syömisen jälkeen tuli livahdettua pois, onneksi niin, ei olisi edes huvittanut sen koommin kohdata heistä ketään. Huom. tilaus oli jo maksettu sentään. Kuitenkin oletan tiettyjen asioiden olevan kohdillaan ulkona syömisessä ja mielestäni itsepalvelukulttuuri sopii vain muutamiin paikkoihin kuten Pizza Raxiin. Ns. tarjoililija osoittamassa muutaman metrin päähän ruokalistoihin huvittaa ja ärsyttää! Jonkin ajan päästä viereiseen pöytään tuli pari nuorta ja asiallista naista. Toistui sama: "Tulitteko syömään?", "Kyllä", "Hakekaa listat tuolta ja tulkaa tiskiltä tilaamaan.". Onko tämä tosiaan henkilökunnan ohjeistus? Millä logiikalla pomo ohjeistaisi näin? Pari naista hakivat listat, mutta nähdäkseni häipyivät paikan päältä... Näin ollen en varsinaisesti ottanut asiasta itseeni ja kritiikkini koskee yleisesti tätä ns. palvelua. Tehtäisiinkö tämä sama myös vähän iäkkäämmille ihmisille? Ei tämä tarjoilija muuten mitenkään keljun oloinen ollut.

Lähes yhtä huono tai huonompi kokemus on Wrong Noodle Bar. "Ravintola" on melko kompaktin kokoinen, mutta ruuan tilattua tarjottimellensa saa ruman vekottimen. Kun ruoka on valmis, niin asiakaspalvelija painaa jossain nappia ja laite pärisee - lautanen on valmis noudettavaksi tiskiltä. Meidän tapauksessa noin 5 metrin päästä. Ja paikka oli kyllä melko hiljainen.....Pikaruokapaikoissakin monesti tuodaan noutoruoka pöytään asti! Siinäpä sitten kuuman ja täyden lautasen kanssa tasapainottelin pöydälle. En muuten ikimaailmassa haluaisi olla tarjoilija. Mulle tapahtuisi vahinkoja liikaa. Mutta eivätpä ilmeisesti tämän ravintolan työtekijätkään (tai eivät saa olla...), ehkäpä haen sinne töihin! (..tiedän vain, että hävettäisi niin paljon, että konsepti määräisi asiakaspalveluttomuuden, joten enpä kuitenkaan).

Välillä vähän kyseenalaistaa ulkonasyömisen, kun joskus jopa tekee itse parempaa ruokaa ja se ruuan laittaminen on ihan kivaakin. No niin, on niitä hyviäkin kokemuksia, ja nämäkin ruuat olivat siis hyviä, mietinpä vaan, että melkoiseksi itsepalveluksi on mennyt jo niin monessa paikassa, että ei yhtään huvita, että vielä ei-pikaruokapaikoissa (ruokakin yli 10 euroa/annos) kehoitetaan palvelemaan itse itseään. En ala! Toisaalta voisin hyvin antaa palautteen suoraan ravintolaan, mutta koska en tunne oloani täysin loukatuksi enkä hyvitystä vaadi, niin annan olla. Mun ei ole mikään pakko mennä sinne enää toiste, sillä kyllä tämä kaupunki ravintoloita notkuu. En koe kostuvani palautteen annosta mitään. Ajattelen vain, että kyllä tiettyjen asioiden pitäisi toimia ilman palautetta ja jos ei, niin äänestän jaloillani. :) En vaadi superhyvää asiakaspalvelua, ihan vaan sellaista normaalia, ja nämä olivat sen verran epänormaaleja tapauksia, että eivät todellakaan erotu edukseen. Vai mitäs?

Lemmikkejä rommipullossa.

Ehkä tälläinen visio oli mulla mielessä, kun päätin että joskus keväällä ostetun karibialaisen rommipullon voisi säästää. Vähän liiankin söpöt kadun varrelta poimitut lemmikit (joita tuntuu kasvavan vähän joka paikassa) ja rommipullo muodostavat juuri hyvän kontrastiparin.

Sour sweet days.

01.- 02. Kylpylässä, äidin kanssa.
03. Äiti kävi kotonakin ja tarjosin halloumi-salaattia. Joimme myös tuliais-Cavaa.
04. Matkalla puutarhaan. Myöhemmin riitelimme. Itkettää ja naurettaa.
05. Koirakin arvostaa The Nationalia.
06. Huivi-kokeilu. Ei mennyt ihan nappiin tällä kerralla, koska sitä teki mieli repiä pois, mutta pääasia että näytti söpöltä.
07. Pussi-lonkerolla järven rannalla sunnuntai-iltana pyöräretkeilyn lomassa.
08. Sama reissu, mutta puistossa, jossa pyöri itikoita.
09. En useinkaan tajua, että aamupala on itsekseenkin kivempi syödä kun laittaa monipuolisen aamupalan valmiiksi katettuna. Ei tarvitse nousta edes pöydästä kuin santsaamaan kahvia jossain vaiheessa.
10. Eilen kokeilin erästä versiota Eeva Kolun parsa-pyttipannusta. Makkara kasvismakkaraa, oli ok!
11. Ostin eilen kirpputorilta ihan hienon ja vähän elämääkin nähneen laukun! Jes, tuli tarpeeseen. Ennestään kun vain jättisuuria laukkuja ja pieniä laukkuja.  Paita American Apparelin. Maksoin siitä vähän merkkilisää, koska ovathan ne vähän H&M:ää hintavia ja tälläinen paita myös osana hyvää vaatehuonetta. Koiraa taas kiinnosti... Eräästä nahkalaukusta se sai hepulin taannoin tosin, mutta näihin suhtautui tyynemmin.

Viime yönä näin unta, että istuin Ville Ahosen ja jonkun toisen kanssa samassa pöydässä. Taisi olla muun suomalaisen hyvän bändin edustaja se toinen. Heillä oli alkamassa samaan aikaan keikat ja ihmeteltiin sitä ja uutta säädöstä, jonka mukaan keikkojen pitää loppua johonkin tiettyyn aikaan mennessä. Olisin mennyt katsomaan Minä ja Ville Ahosta ja olisikin voinut uni jatkua vielä sen verran, että olisin nähnyt.

Kahdeksas toukokuuta.

Tälläisenä päivänä on hyvä syy heittää helvetin farkut syrjään ja laittaa ylle ohuet sukkahousut (vaikka ilmankin pärjäisi) mekon lisäksi. Unohtaa myös hetkeksi matikka, jonka pariin on kyllä palattava muutaman päivän sisällä. Ottaa epäsuorasti aurinkoa.  Saada 1/3 33 senttilitran tölkistä. Olla onnellinen siitä, että vaikka ei ole jotain, niin on kuitenkin aika paljon. Niinkuin esimerkiksi suloinen mutta vähän uhmaikäinen koira jolle myös jotkut vastaantulevat hihkuvat keskenään (ihan niinkuin minä tein ennen kuin minulla oli koira) ja että on päämääriä mutta on silti katkeransuloisessa sumussa. Ja että ylihuomenna näen rakkaan ihmisen, jonka näkemisestä on nyt  6 + 31 + 28 + 30 + 8 päivää (=103 päivää). Tälläiseen laskusuoritukseen minäkin pystyn. Voisin laskea myös päiviä lokakuun viimeiseen - olen onnellinen siitäkin. 

Wanha helmitaulu.

Kävin eilen kirpputorilla ja ostin sieltä wanhan (hintalapussa luki näin) helmitaulun, jossa on ihanat puukehykset ja puukiekot.  Tälläinen on niin paljon hienompi kuin sellainen muovinen värikäs helmitaulu.  Taulun voisi laittaa jossain vaiheessa mahdollisesti seinälle, nyt se makaa ikkunalaudalla.

Merihenkinen raitahame löytyi myös, kahdella eurolla.

Valokuvauksen opiskelusta.

Taas olisi se aika vuodesta hakeutua opiskelemaan esimerkiksi valokuvausta. Minulle tekee tavallaan vähän tiukkaa olla tekemättä ennakkotehtäviä ja lähettää, koska olen joka kerta kokenut sen miellyttäväksi asiaksi. Ja katsottuani taas tänä vuonna ennakkotehtäviä innostuin ja tekisi mieli toteuttaa ja  lähettää. En ole ikinä ajatellut että "Hyh, eipä huvita yhtään ja tässä on asia josta pitää suoriutua äkkiä" ja jos ne tehtävät ei innostuta yhtään, niin odotapas pääsykokeita mikäli niihin pääset. Ja itse opiskelua. Pieni kipinä kai pitäisi olla jo tehtävien teossa :) Toki jotkut tehtävät ovat saaneet hetkeksi harmaita hiuksia, kun en ole heti keksinyt miten toteuttaa. Kuitenkin olen nähnyt ne tehtävät sellaisena positiivisena haasteena ja kaikki se valokuvien tulostuttaminen ja portfolion kasaaminen on ollut terapeuttista. Ja se voisi olla taas kerran. 

 Olen myös päässytkin muutaman sadan hakijan joukosta pääsykokeisiin, mutta siellä kokeissa se onkin sitten tyssännyt ja en ole ollut ihan niin luova ja taiteellinen kuin mitä olisin voinut olla. Hektinen aikataulu vieraissa ympyröissä on tuottanut hätäratkaisuja. Se on eri asia kuitenkin miettiä rauhassa kotiympyröissä ja toteuttaa pikkuhiljaa kuin saada valmiit kuvat aikaan parissa tunnissa. Ja ehkä en täysin epäonnistunut, vain harva kuitenkin pääsi jatkoon ja erottuminen voi olla joskus sattumankauppaa. Niillä kuvausvalinnoilla olisi voinut päästä jonain toisena vuonna. Mutta ehkä olisi pitänyt myös vain olla hieman luovempi olosuhteista huolimatta.

Tänä vuonna en kuitenkaan hae eli en pääse näyttämään kynsiäni ja olemaan vähän parempi. Opiskelen nyt toisaalla ja elämä on tällä hetkellä täällä ja muuttaminen kauemmas ei oikein tulisi kyseeseen. Mä kyllä niin voisin muuttaakin sinne, mutta en vain nyt. 

Kuitenkin, ainakin minulla on nostalgisoinnit vanhojen ennakkotehtävien ja pääsykokeiden parista ja olen kai tavallaan tyytyväinen siihen, että minussa on nähty potentiaalia ainakin hetken verran.

Olen myös tosin opiskellutkin jo valokuvausta, mutta jatko-opiskeluihin olen hakeutunut sen vuoksi, että minusta valokuvauksessa voisi oppia aina jotain uutta, pääsisi toteuttamaan itseään vielä enemmän ja eri tavoin -tehtävänannot toisivat pakollista haastetta, ja valokuvauksen teoria -sen taiteellinen puoli- ja opiskelu pienessä tiiviissä ryhmässä olisi kiehtovaa. Opiskelisin valokuvausta, koska sille on paikka sydämessäni ja opiskelisin sitä mieluummin kuin montaa muuta alaa.

Mutta onneksi valokuvausta ei jatko-opinnoista huolimatta voi viedä pois sydämestä ja sitä voi kaikesta huolimatta harjoittaa.

Yllä olevassa kuvassa yksi ennakkotehtävistä, joilla pääsin kokeisiin. Toteutin valokuvan kauniina vappuaattona kolme vuotta sitten. Tehtävänannossa haaveilen. Haaveilen olevani jossain toisaalla.

Onneksi olkoon, jos sinä olet yksi muutamasta sadasta hakijasta, joka pääsee kokeisiin ja yksi niistä alle kymmenestä, joka pääsee itse kouluun!

Interiors.

Kun väsyttää ja vähän tympii, niin sisustuskuvat piristävät vähän.

October in mind.

Oletan kirjoittavani tätä blogia lähinnä itselleni (yhtäkään kommenttia ei ole näkynyt aikakausiin), mutta koska rakastan kuitenkin tämän pitämistä tavallaan, niin jatkan ja kirjoitan mielikuvitusihmisille ja itselleni (hih). Lukijoiden määrillä ei onneksi olekaan itselleni väliä, mutta musta on aina superhienoa jos löytyy lukijoita, jotka ovat vielä vuosienkin ja säätämisien jälkeen yhä siinä. :) Mutta joskus ihmiset vain jäävät matkan varrelle. That is life.

Eilisestä asti on jatkunut harmaus ja sateisuus. Minusta tuntuu lokakuiselta. Se ei siis haittaa, koska pidän syksystä aika paljon ja aurinkoa on ollut viime päivinä niin paljon, että sateelle olikin jo tilaa. Ilma raikastui ja mielikin. Pörröinen koira on myös maailman suloisin näky.

Takaiskuista ja kaikesta ikävästä huolimatta on tapahtunut paljon hyviä asioita ja olo on onnellinen.
Eikä vähiten sen vuoksi, että minulla on konkreettisesti hallussa The Nationalin keikalle liput. Lokakuun 31. odotellessa.

Musta tuntuu vähän siltä että kirjoitan ministeriöön muutamalle ihmiselle. Mulla olisi aika paljon sanottavaa ja aion kirjoittaa pirun hyvin. Aina voi ainakin yrittää vaikuttaa ja aina se puhdistaa ainakin mieltä kun pääsee kirjoittamaan. En ole ikinä kirjoittanut aiemmin, mutta nyt sen teen ja teen sen hyvin.

Tänään kuitenkin saatan poksauttaa pullon kuohuvaa. Se on parempi kuin poksauttaa verisuonensa. Pitää keskittyä niihin hyviin asioihin ja niitä on paljon.

Yksipyöräisellä polkeva mies ja elämästä muuten.

Viime aikoina olen

fiilistellyt kevättä (joka tässä hetkeksi otti vähän takapakkia, mutta josta nopeasti päästiin yli) ja juonut ensimmäiset "pussijuomat" - viiniä puutarhan rappusilla. luistinrata loskaisena ja vailla ihmisiä oli surullisen kaunis näky.

käynyt pubivisailemassa ja juomassa pitkästä aikaa Magnersin eräässä lempipaikassa ja hihkunut kun ei ollut hinta sillä välin noussut (ihan oikeasti, joissakin paikoissa noussut pintti siideriä vaivihkaan 9 euroon). ja mikä tuuri taas - arvontapalkinto meidän joukkueelle noin 20 joukkuuesta. visa oli ihan jees, vähän visainenkin tosin, joten ei lähellekään oikeata voittoa. musavideokysymyksenä näytettiin blood houd gangin Bad Touch 90-luvulta. en muistanut biisin nimeä, mutta oikea bändi tuli paperille. jännä miten nuo 90-luvun musavideot muistaa, tuli kai katsottua aika paljonkin MTV:tä ja Jyrkiä, mutta ne olivatkin väylä tutustua uuteen musiikkiin ja nähdä omia lemppareita. ei tullut netistä kuunneltua, ei...

seuraavana päivänä nähnyt pitkästä aikaa kaveriani Nooraa. tunnit vierähtivät mukavasti. kävimme kolmella kirpputorilla, mutta oli kökköä tarjontaa, vaikkakin yhden mustan Selectedin arkimekon löysin. kävimme syömässä vegesapuskaa - parasta oli chilinen kastike. muistaakseni on joskus ollut vielä herkullisempia asioita tarjolla.

pukeutunut mm. näin - musta pliseerattu hame, raitatoppi ja epäsymmetrinen lyhyt neuletakki.

syönyt kotona mm.
pizzaa ilmakuivatulla kinkulla, fetalla, kirsikkatomaatilla ja punasipulilla

leipäjuustoa mangohillolla

porkkanalla höystettyä bulguria kera pakastekaapin yrttikalaleikkeen ja voissa paistettujen vihreiden papujen

munakasta pinaatilla, kirsikkatomaateilla, raejuustolla ja sipulilla

lohikeittoa sisältäen lohen lisäksi perunaa, purjoa, palsternakkaa, lanttua, porkkanaa, koskenlaskijaa, tilliä

löytänyt kirpputorilta edullisesti mm. nämä neljä asiaa. vedettävä tiikeriankka-kello maksoi muistaakseni kaksi euroa. no alle viisi euroa kuitenkin.

ja huhhuh, siinäpä oli. vielä, asioita joita olen nähnyt:

- söpön pariskunnan, jonka toinen osapuoli (nainen) halusi tutustua erääseen teepaikkaan ja huuteli meidän pihalle siihen liittyvää, mutta mies oli vain "Ei kultaseni, haluaisin vain kävellä" sellaisella hurmaavalla elokuva-aksentilla, mutta nainen vain pinkoi kohti uutta paikkaa sanoen "Mutta kun minä vähän haluaisin nähdä". mies vielä yritti vähän, mutta taisi lähteä perään. hänen onnekseen paikka ei mahdollisesti ollut auki... tämä oli niin absurdia ja kuin suoraan jostain vanhasta suomifilmistä sijoittuen tähän päivään ja meidän pihapiiriin

- yksipyöräisellä polkevan - polki yhtäkkiä vain ohitse arkisena maanantaipäivänä keskustassa ja se tuntui sillä hetkellä absurdilta ja hymyilyttävältä

Mitä te olette nähneet?

Still.

(ihana video)

Viime päivinä on tullut soitettua tätä biisiä yhden, toisen, kolmannen ja sadannen kerran. 

Daughterin levy If you leave ei muutenkaan vaikuta huonolta ja bändi on tutustumisen arvoinen.

Huomasin myös tänään, että The National tulee Suomeen. Tosin vasta lokakuussa, ja en osaa suunnitella noin pitkälle. Mutta luulen, että keikalle voisi löytyä kolo ja luulen, että liput on ostettava. Ennen kuin harmittaa.