Aurinko ei ole paistanut 14 päivään. Tai useampaan, jos emme laske mukaan erästä sunnuntaista pilkahdusta. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa ikävä on.
Olin kaksi päivää sitten hautajaisissa. Kylmänä, etäisenä, pääosin kameran takana.
En tuntenut juuri ketään, arkussa maannutta en ollut tavannut koskaan.
Seuraavana päivänä pato murtui katsellessani ottamiani kuvia.
Tunnen olevani hieman enemmän elossa - voin jo tuntea kevättuulen leuhahduksen nenälläni ja miltä tuntuu ajaa pyörällä monen kuukauden jälkeen, nähdä järven kimaltavan ja astua puutarhaan talven jälkeen. Kevättalvi tuo mukanaan loskan ja vaikeuden pukeutua juuri sopivasti. Mutta kun se tulee, niin olen valmis. Mutta olen valmis myös tälle hetkelle, koska niinhän sen pitäisi mennä. Hautajaiset muistuttamassa siitä.
Kuva marraskuun 8. päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti