Eräänä sunnuntai-iltana teimme kävelyn hautausmaalle asti. Hautausmaa oli kaunis, apea, hiljainen. En käy hautausmaalla kovin usein, mutta joka kerta kun käyn muistan jotain oleellista ja pidän siitä, että se on paikkoja, jonne meluisa liikenne ei yllätä. Mäen huipulla kaupunki on alla ja kaukana. Kaikki saa uudet mittasuhteet.
Välillä vähän pyörryttää asiat ja tekee pienistäkin asioista suurempia asioita, mutta pitää muistaa, että edes ne ikävät asiat ei kestä ikuisesti.
Ensi viikolla on hautajaiset ja minä menen tekemään surusta taidetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti