Tilasin juuri 114 valokuvaa Lissabonin matkasta. Parasta näiden kuvien läpikäymisessä on ollut se, että elän nyt niiden kautta Lissabonia uudestaan, ja voin leikkiä olleeni siellä juuri äsken. Matkastani on todellisuudessa aikaa jo kolme+ vuotta. En voi sallia näiden kuvien olla yhtään pidempää vain 038488.jpg-kuvia. Nyt siis minä hyvä tyttö tilasin. Ja rästissä olisi vielä muutama muukin kuva. Onnekseni tämä on kiva projekti, nyt varsinkin kun matkoja ei ole tulossa. Ilmaistahan tämä ei vain tietenkään ole...
Tilasin mm. nämä kuvat. Erityisen paljon kuvia ihmisistä, joita en edes tunne. Ja, joiden kuvaamisesta on kuitenkin aikaa jo 3+ vuotta. Nyt 3+ vuotta myöhemmin he päätyvät valokuvapaperille, ihan toisella puolella Eurooppaa... Nämäkin tuntemattomat luovat hyvää kokonaiskuvaa Lissabonista ja muistuttavat minua siitä, että silloin joskus olin olevinaan joku katuvalokuvaaja isolla kameravarustuksella. Näin mittavasti en ole kuvannut katukuvaa ja sen ihmisiä missään muualla. Ehkä myös juuri näiden kuvien ottamisella on jokin syykin ja voin peilata sitä, mikä viehätti. No ne mummot ja papat, ainakin. Viidennestäkin kuvasta kurkkii mummonpää.
Lissabon oli juuri tätä kuin näissä kuvissa. Aurinkoinen kaupunki oli hektinen ja ahdas, mutta silti viipyilevä ja sunnuntai-fiiliksen tuova. Ei se ole sillä tavalla arkinen kaupunki kuin esimerkiksi Milano tai Barcelona. Kotoisa - sitä se oli. Onni oli myös asua asunnossa, joka sijaitsi ihan normaalilla asuinaluella, kävelymatkan päässä ydinkeskustan sykkeestä. Lempipuuhaa oli asunnolla ollessa katsella pyykkiä ripustelevaa mummoa. Mummolla pykkiä riitti.
Ja voi kuinka rakastuinkaan tuohon rappioromantiikkaan. Julkisivut olivat kuin tapettia. Talojen ehostajia kyllä oli kaupungissa (remppa-patejakin kuvistani löytyy), ja työtä varmaan tänäkin päivänä luulisi riittävän heille. Toivottavasti eivät kuitenkaan pilaa liialla ehostamisella ja vie tuota rappioromantiikan fiilistä. En usko. Siitä kaupungista se taika ei voi kadota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti