Viikonloppuna kävin aika pitkästä aikaa yökerhossa. Siellä ei ollut oikeastaan kovin hauskaa, koska ehkä oli väärä ajoitus ja koska ehkä siellä voisi olla kiva tanssia, mutta yksinkään ei tule lähdettyä tanssimaan ja sitten sitä pönöttää, eikä tunne ketään, eikä voi lähteä istumasta koska sitten menisi paikka täpötäydessä baarissa. Mutta olin näkevinäni Evan Petersin esittämän Tate Langdonin (American Horror Story) näköisen tyypin, ja en erityisemmin pidä Tate Langdonin hahmosta, mutta en ihmettele ollenkaan miksi Tumblrissakin on kuuma fanikerho Evan Petersille. Joskus sitä voi pienestä ilahtua ja itse ilahduin kun olin muka näkevinäni tutun näyttelijän, heh. Ajatuksenjuoksumme oli melko samanlainen, sillä hän tuli narikkajonossa taakseni yökerhossa bileiden ollessa kai kuumillaan, lähti kai ostamaan pizzaa tai kotiinsa. Bileet loppuvat kuitenkin aina joskus. En enää tunne samalla tavalla välttämättä huonoa tunnetta siitä, että lähtee ennen valomerkkiä, vaan päättää itse koska lopettaa bileet.
Viikonloppuna näin miehen, joka makasi päivällä keskellä autotietä. Silmälasit rikkinäisenä kädessä, toinen puoli kasvoista hieman veressä. Hetki oli pysäyttävä, ja niin moni ihminen ja auto oli pysähdyksissä ja apua hälyytettiin. Toivon, että hän voi nyt hyvin.
Viikonloppuna ajoin pyörällä ainakin kymmenen kilometriä ja löysin pienen viehättävän paikan metsän keskeltä. Viikonloppuna rikoin vähän pyörääni..tai se rikkoi itsensä. Aina jonkin on mentävä rikki. Säröttömyys kävisi kai liian tylsäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti